Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 15. lokakuuta 2012

MonoVyra

"Liechtenstein on maailman vaativin ja tarkin suklaakriitikko. Sveitsi luottaa vain hänen arvioonsa."

TuplaVyra

"Joskus Viro uppoutuu tietokoneisiin niin täysin, ettei huomaa ajankulua ja unohtaa kaiken muun. Tino on sen verran hyväsydäminen että odottaa kaksi päivää ennen kuin menee potkimaan hänet ulos."
"Tanska herää aina ensin ja joka ikinen aamu hänen on pakko toivottaa hyvää huomenta muille. Järjestyksessä: Norja, Islanti, Suomi ja Ruotsi, kyllä jopa Ruotsille. Kaikkein vaikeinta aamulla on odottaa, että aikaa on kulunut niin kauan, että saa soittaa Norjalle (ei ennen 7:30 tai kahta kupillista kahvia)"

perjantai 5. lokakuuta 2012

TriplaVyra

Kaikilla valtioilla  (Preussia lukuunottamatta) on useampi kuin yksi kansalaisuus. Pohjoismailla on kaikilla toistensa (plus Tinolla Viron~), Felillä on ennätys ja hän on virallisesti lähes puolen maapallon kansalainen. Romanolla on omansa lisäksi vain Espanjan ja hän haki sitä salaa eri nimelle (Tonio tietää silti...) Ranskalla on Espanjan ja Englannin jne. He ovat kuitenkin luvanneet etteivät käytä kansalaisuutta täysin, jättävät äännestämättä ja silleen.
Perimmäinen syy monille kansalaisuuksille on se, että he tahtovat varmistaa ettei toinen katoa. Että aina on joku, jolla on maan kansalaisuus.

TuplaVyra

Preussilla ei ole minkäänlaista henkilöllisyystodistusta tai ajokorttia eikä hän virallisesti kuulu minkään valtion sosiaaliturvaan. Saksa on toistuvasti tarjonnut hänelle saksalaista henkilöllisyyttä, mutta Preussi ei ole vieläkään ottanut sitä.
Toistaiseksi hän ei ole myöskään suostunut paljastamaan, miten hän pääsee lentokoneisiin ja muita pikkujuttuja. 


Toka: Jos joku ikinä milloinkaan missään tilanteessa alkaa puhumaan metsistä, Tino aloittaa luennon metsätaloudesta ja kaikkien on pakko kuunnella.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

IndiaIntiaIndia

Intia ei osaa päättää ihmisnimestään. Hän vaihtaa sitä noin puolen vuoden välein, ellei useammin.

Kenen tahansa, joka ei puhu intiaa, läsnäollessa Intia pyrkii puhumaan aina englantia. Ei ole tiedossa, että häpeääkö hän omaa kieltään tai aksenttiaan, mutta hän ei suostu vaihtamaan kieltään omakseen niin kauan kuin ei pysty puhumaan sujuvasti omaa kieltään toisen kanssa, joka osaa myös intiaa.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Kpop

Amerikka vihaa Gangnam Stylea. Hän ei siedä sitä, miten jokin Korean tekele voi olla niin suosittua USA:ssa.

Vitamiiniriippuvainen?

Vyra: "Espanja on helppo saada uskomaan mihin vain. Myös kaikkiin terveys ja hyvinvointi juttuihin. Hän kokeilee säännöllisesti ja tunnollisesti kaikkea (ja lopettaa yleensä heti kun Roma muistaa kertoa hänelle kuinka typerä hän on.) Kerran Espanja alkoi syödä vitamiineja eikä kukaan muistanut kertoa hänelle yliannostuksista. Lopulta hän onnistui saamaan itselleen ne kaikki ja kaiken lopuksi vielä Romanon huudot."

lauantai 15. syyskuuta 2012

Vyracanonhead

Kun valtiot kokoontuvat vähäänkään suurimmissa ryhmissä, he pukevat päälleen t-paidat tai hupparit/jonkun paidan, missä lukee heidän maansa nimi. Eli toisinsanoen matkamuisto-paidan. Näin he tunnistavat toisensa helposti vaikka eivät olisikaan muuten läheisiä. Tämän tavan keksi Itävalta saatuaan tarpeekseen siitä ettei tiennyt kenelle on puhumassa.

Kivaa yhdessä

Myrsis: Unkari rakastaa kirjojen lukemista puun alla. Se on vanha tapa, joka jäi niiltä ajoilta, kun hän oli nuorempi. Kun Itävallan ja Preussin jutut saivat hänet suunniltaan, hän haki omaa tilaa ja kun sisätiloista ei sitä löytynyt, oli pakko mennä ulos. Kuitenkin hän muistelee niitä kaikkia kertoja lämmöllä.

maanantai 27. elokuuta 2012

Spagettipuu

Englanti uskoo vakaasti, että Sveitsillä on puita, joissa kasvaa spagettia.

Kielletty musiikki

Molemmilla Italioilla on sanaton sopimus: Jos jompikumpi alkaa laulamaan huomaamattaan Michel Telón kappaleita (esim; tämä tahi tämä), niin toisen täytyy heti lyödä toista mahdollisimman kovaa ja saada näin toinen lopettamaan laulaminen.

Headcanon syntynyt siitä, että Sipin italialaiset tutut rupesivat kaikki huutamaan kauhusta kun jompikumpi yllämainitusta lähti soimaan tai joku siitä huomautti.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Salamavaras

Amerikka toivoi, että Kreikka arvostaisi häntä enemmän kun Rick Riordan julkaisi Percy Jackson sarjansa (Aka. Salamavaras, Hirviöidenmeri, Titaanien kirous, Labyrinttitaistelu, Jumalten sota ja ne kirjat joita nyt on tullut), sillä tämä sarjahan perustuu kreikkalaisiin jumaliin.

Toisin kuitenkin kävi, kun Salamavarkaasta tehtiin elokuva. Ensimmäiseksi nähtyään leffan, Kreikka metsästi Amerikan käsiinsä ja antoi tämän tuntea ne hirveidet mitä tapahtuu sellaisille, jotka eivät osaa arvostaa kreikan mytologiaa.

Kylmiä valtioita

Pohjois-Italia masentuu herkästi Suomen, Ruotsin, Norjan, Islannin ja Kanadan seurassa. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että nämä valtiot ovat hyvin tiukkoja henk. kohtaisesta tilastaan, eivätkä he pidä ylimääräisistä halauksista, kun taas Italia tarvitsee päivittäisen halinsa (muuten hän masentuu)

Tanska ei kuulu tähän joukkoon, sillä hän pitää hurjasti halaamisesta. Mutta yllä mainitut valtiot kiusaantuvat hirveästi siitä, että joku tulee liian lähelle heitä.

Nojaa. Kanada on suhteellisen tottunut tähän, sillä hänen veljensä... Tiedät kyllä mitä tarkoitan.

perjantai 10. elokuuta 2012

Headcanoneja

Kenelläkään? Mitään? Jotain pientä? Älkää jättäkö minua yksin! ;_;

(Okei, oli minulla yksi!)

Saksa vihaa ajatusta nazi-zombeista ja samoin hän vihaa jokaista elokuvaa/peliä joissa tälläinen tuodaan esille. Ensiksikin se on loukkaus häntä kohtaan, toisekseen se muistuttaa häntä toisesta maailmansodasta, kolmanneksi se loukkaa hänen kansalaisiaan ja neljänneksi, hän ei vain pidä siitä ajatuksesta lainkaan.

Muut valtiot ovat täysin tietoisia tästä asiasta ja vain Amerikka on tehnyt sen mokan, että on ruvennut puhumaan ko. asiasta Saksalle itselleen. Englanti heitti silloin Amerikan päälle tulikuumat teevedet. Tästä tapauksesta jäi pieni palanut alue USA:n käsivarteen vuosiksi.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Mie leikisti luin mitä tässä lukee

Vyra: Itävalta elää täysin omassa ajassaan. Joskus hän lupaa tulla paikalle, joskus hän tuleekin mutta yleensä hän on liian aikaisessa tai liian myöhässä, mutta käyttäytyy tasan siten kuin olisi täsmälleen oikeaan aikaan paikalla. Välillä hän myös vain häipyy johonkin ilmestyäkseen vain paikalle takaisin epämääräisen ajan kuluttua. Mutta kuitenkin hän jotenkin kykenee olemaan aina siellä missä pitäisikin eikä kukaan ymmärrä miten.
Hän myös harrastaa täysin randomia "mitä kuluu?" puheluiden soittelua, lähinnä Unkarille ja Saksalle.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Sulje ovi

Puola ei koskaan sulje ovia. Yleensä Liettua kävelee sen perässä ja sulkee niitä.

Ja Vyraltahan tämä.

torstai 19. heinäkuuta 2012

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Davvero, Italie?

Italia ja Romano lähettelee toisilleen jatkuvasti viestejä, joissa ne selittää kuinka paljon ne kaipaa toisiaan, vaikka he ovatkin nähneet tunti sitten.

(Dear God, miulla on ollu kotona nyt viikon italialainen, ja sen Facen etusivu on ihan täynnä: "I MISS YOU SO MUCH! PLEASE RETURN!"-viestejä.)

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Sisältä ja ulkoa Italia

Italia hoitaa poliittiset asiat maan ulkopuolella, joten siksi muu maailma tunnistaa hänet Italiaksi.

Romano hoitaa (yrittää) poliittiset asiat maan sisäpuolella, joten siksi muu maa tunnistaa hänet Italiaksi.

torstai 28. kesäkuuta 2012

28.6

FORZA AZZURRI!
Italia vs Saksa 2-1 <3

(Headcanon aiheeseen liittyen: 28-29.6 välisen yön Romano vietti Saksan ikkunan alla tööttäillen autoaan ja huutaen.
Sieppeliltä sellaisia terkkuja täältä Italiasta, että jos minä en nuku tänä yönä noitten idioottien ansiosta, niin ei nuku Saksakaan!)

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Uskon, toivon ja rakastan

BFT:lla on usko-toivo-rakkaus-koru, mutta vain yksi, joten he ovat jakaneet sen. Ranskalla on sydän (rakkaus), Preussilla risti (usko) ja Espanjalla a...(tharr be more)nkkuri (toivo). Riipus tehtiin heille niin kauan sitten että korut ovat jo kuluneet ja patinoituneet, mutta he pitävät niitä kuitenkin mukanaan aina kun menevät yhdessä johonkin eikä kukaan muu koskaan ymmärrä mitä he vitsailevat niistä.

Vyracanon by head

Äänistä osa pii

Viron ääni kuulostaa Ott Leplandiltä. (Eli Viron euroviisuedustajalta vuodelta 2012!)

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Meh...

Sveitsi rakastaa espanjan kieltä oikeasti ja tulenpalavasti, mutta hänelle "Te Amo" ei merkitse yhtään mitään siitä huolimatta.

Canon by Myrsi (MIE UNOHIN TÄN KOKONAAN, sori pikkuinen! ;_;)

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Meh...

Italian läsnäololla on kummallinen vaikutus: Hän saa muut olemaan paljon läheisempi, halailemaan toisiaan ja jopa suukottelemaan poskille, eikä hänen tarvitse edes tehdä mitään sen eteen.

Fanityttösyndrooma

Englanti oli jonottamassa jokaista Harry Potter-kirjaa kaikkien fanien kanssa öisin. Ja kun ne ilmestyivät, Englanti sulkeutui kotiinsa eikä häntä nähty pariin päivään. Mutta kun viimeinen kirja ilmestyi, häntä ei nähty viikkoon, sillä hän vietti sen viikon itkien.

Jos tullee...

Jos leffateattereihin on tulossa jokin elokuva, jonka kaikki valtiot haluavat nähdä (Esim; Titanic 3D, Hobitti...) Amerikka varaa yksityisnäytöksen johon kaikki pääsevät.

Gandalf-geeni

Kreikka osaa nukkua kuten Gandalf -> Silmät auki.

Kreikka prkl...

Kun Uus-Natsit voitti Kreikan vaalit, syvästi järkyttynyt (ja peloissaan oleva) Saksa piti hänelle kahden tunnin puhuttelun. Kreikka kuitenkin vain pahensi tilannettaan nukahtamalla kesken Saksan puhuttelun,

-35

Pohjoismaat, Kanada ja Venäjä (Joo, Venäjäkin) vitsailevat usein kylmyydestä ja alhaisista lämpötiloista. USA yrittää aina tulla mukaan keskusteluun (huom; Alaska on hänen!), mutta Venäjä potkii hänet pois.

Hetaoni/hazard

Italia asuu pienessä talossa, sillä hän pelkää suuria asuntoja kuten kartanoita (koska hänelle on jäänyt traumoja niistä).

Ps. Romanolla taas on iso "villa", jota itseasiassa kukaan ei käytä muulloin kuin kesäisin...

The land of FIRRRRRRE!

Azerbaijan on oikeasti kaksi henkilöä, mies ja nainen (nimettäköön heidät Azer ja Baijan)

SuomiSuomiSUOMI

Suomella ei ole niinkään maagisia kykyjä, mutta hän onkin erikoistunut suohonlaulantaan.

Englanti kerran hölmöyksissaan haastoi hänet laulamaan kilpaa (rokkikansoja kun ollaan~!). Harmikseen hän kuitenkin löysi itsensä suosta, joka sattui kasvamaan siihen hänen ympärillensä.

Mukava ilta

Joskus kesäisin Suomi viettää mukavaa iltaa jätkäporukalla, pelaten korttia, saunoen, grillaten, you know, sitä normaalia suomalaista juttua! Ai, siis missä jätkäporukassa? No paikalle kutsutaan tietenkin Joulupukki ja Nuuskamuikkunen!

Mörr!

Mr. Lordi on tehnyt Suomellekin hirviöpuvun!

Lisää viisuja

Ruotsi itki Suomen vuoden 2012 euroviisuesityksen aikana. (Ps. När jag blundar)

Euroviisuja

Tulevaisuudessa euroviisut eivät ole enää Euroopan välinen kilpailu: Ruotsi omii koko shown ja kaikki esitykset ovat hänen tekemiään.

Hmm, herkkuja

Niin paljon kuin Romano rakastaakin syödä tomaatteja ja pizzaa, hänen todellinen heikko kohtansa on leivoksissa. Hän saattaa mennä leivonnaispuotiin ja ostaa mukaansa joka makua mitäkin herkkua!

Kakkudilemma

Jos Suomen pitäisi valita joko Amerikan tai Italian tekemä kakku, hän valitsisi Amerikan. Ne voivat näyttää oudoilta, mutta ne ovat silti ihan syötäviä. Italian kakut näyttävät pahoilta ja ovat hirveitä <3

Joulupukki on suomalainen

Finland and Kanada had a fight about Santa Claus (basicly, where he lives). Kanada was desperate to say that Santa is in the North Pole, because America had said so! Finland, ofcourse, didn't buy that; SANTA LIVES IN FINLAND!

But, the figh...(tharr be more)t was interrupted by Turkey, who told them that he had Santa before they did. That was the moment when Kanada silently left and Finland stayed to continue fight with Turkey.

How did it turn out? So, they agreed that Turkey had Sant Nicolas, but Finland had Joulupukki. (They _are_ different persons. Finnish Santa was a bad guy first, never a saint)

Tino also had the same fight against America. No one won, because it is still going on every year. It ends always with America saying: "Yeah, but in reality, Santy Claws lives in Chrismas Land! You know, like in the Tim Burton film!"


//ps. En jaksa suomentaa.

tiistai 29. toukokuuta 2012

Löysimme leffoista

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Kiitos jokaiselle osallistumisesta tähän aktiviteettiin - jonka unohdin päivittää tänne - jossa metsästimme valtioita leffoista. Niitä saa yhä lähettää minulle, samoin kuin muitakin headcanoneja. Pidetään tämä blogi yhdessä elossa!

Ps: Arvasiko kukaan, että Amerikka olisi löydettävissä melkein joka leffasta.

Leffalistaus - Hetalia!

Tangled


Tähkäpää -> Unkari
Rider -> Preussi

Batman, Yön ritari
Batman -> Amerikka
Jokeri -> Venäjä

Joulutarina
Nikolas (aka. Joulupukki) -> Suomi
Nikolaksen paras kaveri (jonka nimeä en muista) -> Viro

Planeetta 51

Chuck -> Amerikka
Kenraali -> Saksa

Leijonakuningas
Simba -> Amerikka
Mufasa -> Englanti
Hyeenat -> Italia, Japani, Preussi (kuka on kuka, Sieppeliä jäi häiritsemään...)
Scar -> Saksa

Mulan

Mulan -> Kiina

Moulin Rouge!Satine -> Romano
Christian -> Espanja

Sherlock Holmes
Sherlock/Watson -> Englanti

Pirates of the Caribbean

Jack -> Englanti
Angelina -> Portugali (O__o)

Linnunradan käsikirja liftareille

Arthur -> Englanti

ChigacoUnkarilainen ballerina -> Unkari

Kapteeni Amerikka/G.I. Joe/Tuhat muuta amerikkalaista sankaria

-> Etkö todella arvaa? USA.

Sailor Moon

Sailor Moon -> Amerikka

Pieni Merenneito

Erik -> Tanska

Prinsessa ja Sammakko

Pääpahis/Varjomies -> Englanti

Ice Age

Sid&Co. -> Italia, Saksa, Japani (Mie tajusin kuka Italia on -> Sid <-, mutta entä noi kaksi muuta?)

Madagascar 

Gloria -> Unkari
Vanha mummo -> Englanti (...!?)
Alex -> Amerikka
Marv -> Kanada

Color of Magic

Turisti -> Amerikka
Velho -> Englanti

Pink Panter (2)

Jacques Clouseau (aka. Ranskalainen idiootti) - Ranska
Vicenzo (aka. Italialainen hurmuri) - Romano
Pepperidge (aka. Se britti) - Englanti
Kenji (aka. Japanilainen tietokoneihminen) - Japani

Jokainen leffa jonka olet joskus nähnyt

Tuli eräältä henkilöltä hyvä muistutus, että KANADA on jokaisessa leffassa. Et vain näe häntä, mutta hän on aina siellä.

KYSYMYS MYRSIKSELLE! Mikä se leffa oli minkä sie kerroit!?

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Fruuum!

Tino ja Preussi rakastavat kumpikin formula kisoja (ja rallia!) ja he tapaavat silloin tällöin haastaa toisensa.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Eräänä aurinkoisena päivänä

(Tämän canonin syntytarina: Sieppeli luki italialaista artikkelia, jossa valitettiin, että espanjalaiset ovat... Hetkinen, lue canoni eka ja täydennä lause päässäsi.)

Espanja on kovaääninen sängyssä.

(Saitko täydennettyä? Hyvä!)

Punainen kuin tomaatti

Romanolla on tapana kutsua muita valtioita ruokien/juomien nimillä. Tunnistatko, kenestä on puhe?

Paprika
Tomaatti
Idiootti peruna-aivo
Idiootti peruna-aivo 2.
Salmiakki
Tee
Hampurilainen
Juusto
Wieninleike/Kakku
Vohveli
Lohi
Sushi
Korvapuusti/Surströmming
Kebab
Vaahterasiirappi
Vodka

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Italian historiantunti

Pohjois-Italia oli ennen Venetsia/Venetsian tasavalta.
Etelä-Italia oli ennen Sisilian kuningaskunta.

Kun Italiat alkoivat yhdistyä, Romanosta tuli porukan ensimmäinen päämies. Veneciano oli itseasiassa yksi viimeisistä, joka tuli mukaan (Kun Itävalta ei päästänytkään häntä menemään niin helpolla), mutta myöhemmin hänestä tuli tasavaltainen Romanon kanssa kun he saivat alistettua muut alueet pysymään vain alueina. Sen jälkeen isoveli on alkanut laiskistua ja Venecianosta tuli monelle se "aito, oikea mozzarella" ... Eikun siis "Italia"

Ei tule jakeluun!

Italiat eivät halua "yhdistyä" - aka; toinen katoaisi ja jäljelle jäisi vain toinen. Heistä kumpikaan ei ole missään tapauksessa valmis ottamaan omakseen toisen tapoja/kansalaisia, joista he eivät yksinkertaisesti pidä. Heille on täysin selvää, että Italia jakautuu kahtia.

Suomeksi siis: Etelä-Italia/Romano/Lovino on ihan yhtälailla Italia kuin Pohjois-Italia/Veneciano/Feliciano!

Euroviisuvaroitus!

Itävalta pyysi Preussilta apua valitessaan vuoden 2012 euroviisuedustajaansa. Hän ei tee sitä virhettä enää ikinä!

Itävallan euroviisubiisi

Beethoven?

Myös Saksa osaa soittaa pianoa ja säveltää, aivan kuten Itävaltakin, ja hän on vaarallisen hyvä siinä. Itävalta ei ole onnellinen tästä asiasta, ja hän onkin takavarikoinut/ominut kaikki soittimet Saksan talosta. Hän on itseasiassa mennyt niin pitkälle, että hän pyysi Preussia tuhoamaan erään arvokkaan pianon, joka kuului Saksalle. Tarina ei kerro, totteliko Preussi.

Joskus elettiin niitä synkkiäkin aikoja...

Puola sai melkein surmansa WWII:sen aikana juutalaisvainoissa, mutta hänen onnistui karata. Karatessaan hän sai ilkeän osuman päähänsä ja menetti muistinsa koko tapahtuneesta.

Saksa puolestaan muistaa koko tapahtuneen, eikä sen (... ja parin muun asian takia) oikein tohdi puhua Puolalle.

Välillä mennään hei Suomeenkin!

Suomi tykkää soittaa kanteletta ja harmonikkaa, eikä hän ole huono kitarankaan kanssa, mutta eniten hän pitää laulamisesta.

Pieniä asioita, pieniä tekoja

Espanja rakastaa puskea päätään Romanon päähän.

Eikä Romano ikinä työnnä häntä pois, kun Espanja niin tekee.

Menkäämme?

Noin 70% Italian "Ti amo!":ista (minä rakastan sinua) on todellisuudessa "Andiamo":ja. Hän jättää alun puhuessaan pois ja jäljelle jää "Diamo", minkä sekoittaa hyvin helposti rakkaudentunnustukseen.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Spamanokeskustelua

Kun Espanja teki valloituksia uudella mantereella, Romano sai nopeita kasvupyrähdyksiä ja kasvoi aikuiseksi ilman, että Espanja edes näki häntä. Palattuaan takaisin kotiin, Espanja ei aluksi edes tunnistanut italialaista!
Myöhemmin hän on ollut harmissaan tapahtuneesta, sillä hän olisi halunnut nähdä Roman kasvavan, ja hän on myös pahoillaan ettei ollut paikalla auttamassa kun Roma koki kaikki vaikeat murrosiän asiat yhdessä kasassa.

Tämä headcanon kuuluu periaatteessa niin Sieppelille, kuin Vyrallekin.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Mistä vauvat tulevat? Eikun siis valtiot?

"Valtio" on eräänlainen ihmisrotu. Periaatteessa, jos he tekisivät sukututkimuksen omista taustoistaan, he ymmärtäisivät, että he ovat periaatteessa kaikki sukua toisilleen, edes jollain lailla. Jokainen heistä syntyy kuin normaali ihminenkin ja jokainen heistä voi saada suvunjatketta aivan normaalisti.

Jos valtio ei ikinä saa tietää olevansa valtio, he saattavat elää normaalin elämän (Kuten Italian ja Romanon äiti). Siinä tilanteessa, kun heille selviää, mitä he edustavat, he lopettavat kasvamisen normaalisti.

Esim: Italialle ja Romanolle selvitettiin jo ensimmäisinä päivinä mitä he olivat, ja he kasvoivat Italian valtion mukana.
Australia oli 15, kun hänet tuomittiin Englannissa rikoksesta ja hänelle annettiin ensimmäisten joukossa mahdollisuus muuttaa uudelle mantereelle (Australiaan lähetettiin aluksi vain rikollisia). Kun hän pääsi uudelle mantereelle, hän ymmärsi sisimmässään olevansa kotona ja sai selville, että mikä hän oli.

Valtion dna ei ikinä lopeta muuttumistaan. Kun valtio kehittyy, hän saa geenejä muista valtioista, jotka ovat vaikuttaneet hänen kasvamiseensa ja tämä saa monet heistä näyttämään samalta.
Amerikka ja Kanada ovat vasta "alkaneet kehittää omaa dna:taa". Kun heidät löydettiin, he saivat jatkuvasti uusia geenejä toisilta valtioilta (Amerikka eniten Englannilta ja Kanada Ranskalta~) ja he ovat tapelleet henkisesti vuosikymmeniä oman identiteetin löytämisessä. Ja nyt Amerikka - täysin huomaamattaan - siirtää Amerikka-geenejä muihin maihin!

... Ehkä mie vaan lopetan tän höpöttämisen ja menen suihkuun...

torstai 29. maaliskuuta 2012

I wanna see this!

Felin elämäntehtävä on opettaa maailman jokainen saksalainen tanssimaan /oikeaa/ tangoa.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kun valtio kuolee...

Ne syntyy uudelleen, eli oikeasti kuolevat ja pidetään hautajaiset ja niin edelleen, mutta sitten määrittelemättömän ajan jälkeen ne syntyvät uudelleen, mutteivat aluksi muista mitään valtiona olosta. Muiden pitää sitten etsiä ne ja auttaa muistamaan ja sitten ku se on saatu tehtyä, he ovat aivan kuin eivät olisi koskaan kuolleetkaan. Tosin he muistavat myös kuolemisen.

Tämänkin kummallisuuden teille toi; Vyra

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Tuoksuu, tuoksuu, pikku-Roma tuoksuu...

Oliiveilta ja bergamotilta.

Bergamotti

Kun ensimmäisen kerran sinut löysin

Kun lapsena Romano kuuli, että hänelle oli syntynyt veli, hän suuttui ja karkasi äidinsä luota eikä ikinä palannut. Hän päätyi joksikin aikaa oleskelemaan nykyisen Calabrian alueella (Italian varpaankärki), jossa hän tutustui Sisiliaan.

Samoihin aikoihin myös nuori Kreikka (hieman vanhempi kuin Romano) oli karannut kotoa ja liittynyt kreikkalaisten merimiesten matkaan. Merimiehet kertoilivat kauhuissaan tarinoita seireeneistä, jotka lumosivat laulullaan kuulijansa, sekä muista merihirviöistä, mutta utelias Kreikka halusi nähdä seireenit ja kuulla niiden laulun.

Etsiessään seireenejä Kreikan matka vei Calabriaan ja Sisilian välissä olevalle merelle, jossa rannalta kaikui laulua. Se ajoi merimiehet sekaisin, mutta nuori urhoollinen Kreikka lähti tutkimaan ääntä lähemmin. Ja hän löysi Etelä-Italian (Jolla oli jo lapsena taivaallinen lauluääni (: )

Joten, ennen kuin Romano päätyi Espanjan vallan alle, hän hengasi Kreikan kanssa ja oppi tältä italialaisille pyhän asian: "Dolce far niente" (Prrrkl, tätä on vaikea suomentaa järkevästi) ... Sweetness of doing nothing.

Ja tämän takia lapsukaiset, Etelä-Italia on laiska. Koska hän kasvoi lapsuudessaan myös Kreikan luona.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Koska olen miespuolinen

(YAY! Sieppeli on palannut Romanon luota!)

Egypti ja Turkki olettavat muiden (Varsinkin naispuolisten olentojen) tekevän kaikki asiat heidän puolestaan; Ojentavan asioita ruokapöydässä, hakevan jtn heidän puolestaan... Jne. Ja jos joku ei tottele, he suuttuvat.

- Tämä johtuu heidän uskonnostaan, jossa naisella ei ole valtaa ja mies on kaiken yllä -

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Pizzakisailua / Ilmoitusluontoista kökköä

Romano tekee parempaa pizzaa kuin Veneciano. Onhan pizzan kotikaupungiksi laitettu Napoli, joka sijaitsee etelässä~! Ve~!

* * *

Sitten ilmoistusluontoiseen kökköön; Sieppeli hengailee tämän viikon Romanon luona syömässä hyvää pizzaa, jossa netti toimii kun se haluaa. Oletetaan, että netti ei halua toimia, eikä minua täten näy täällä päivittelemässä mitään seuraavaan viikkoon.

Tämä muuttaa "kilpailun" aikataulua - aikataulu kului loppuun jo -, ja minä täten pidennän aikaa... Kuukauteen? Se kuulostaa hyvältä. Miellä on jo suunnilleen 15 leffaa kasassa, mutta minä haluan lisää! Ilmoitelkaa niitä edelleen haluammallanne tavalla jos tuntuu siltä!

Kiitos! Seuraavaksi Myrsikseltä canoni, kunhan hän linkittää sen minulle ja sitten painun alakertaan syömään.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Tuplispostis

Ranska on edelleenkin hämmentynyt siitä, miksi Itävalta nolostui niin paljon kuin hänelle viimein selvisi että Ita onkin poika.

(Ennenaikaan Ranskassa pojatkin puettiin tytöiksi kun ne oli tarpeeksi pieniä)

* * *

Unkari tietää, että HRE ja Saksa ovat sama henkilö.

Miksi hän ei sitten ole kertonut kenellekään?

Hän luulee, että kaikki muutkin tietävät niin ilmeisen asian.



Molemmat by Vyra

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Minä rakastan näitä hiuksiasi päässä sun (Juha Tapio - Kaksi puuta)

Yksi Felin lempiasioista on yrittää saada sekoitettua Saksan hiukset. Hän pitää niistä enemmän niin ja häntä hiukan harmittaa, että Saksa itse tahtoo pitää ne niin tiukasti järjestyksessä.

Vyracanon by head

Minä neulon! Minä!

Ukraina opetti Venäjän neulomaan.

Headvynon di iYra

Veljeni mun, niin arvaamaton

Romano ja Veneziano eivät koskaan esittäydy yhdessä johtajilleen. Eivät ainakaan enää nykyisin, sillä kerran he päätyivät siihen lopputulokseen, että jos johtajat tietäisivät heitä olevan kaksi, he yrittäisivät hyötyä siitä jotenkin. Lähettämällä heidät pois toistensa luota tai pakottamalla toisen katoamaan, jotta jäljellä olisi vain yksi Italia. Kumpikaan heistä ei tahdo tätä, joten he teeskentelevät olevansa yksi ja sama henkilö.
Kuitenkin he kumpikin osallistuvat tehtäviin, tapahtumiin yms. He ovat jakaneet velvollisuudet niin, että ne vastaavat heidän omia kykyjään. Lisäksi he ovat oppineet käyttäytymään samalla tavoin. Toisinsanoen, on vain yksi Italia ja he kumpikin vastaavat siihen nimeen.

Muiden valtioiden keskuudessa he tietenkin ovat aivan omat itsensä.

Headcanon by iYra

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Alkoholillisia hedelmiä

Espanja ei käytä juurikaan alkoholia tai ainakaan hän ei juo itseään koskaan humalaan. Hän tosin käy juomassa Preussin ja Ranskan kanssa, mutta ottaa itse vain yhden ja pitää sen jälkeen huolta etteivät kaksi muuta vedä ihan överiksi ja että he päätyvät nukkumaan johonkin parempaan paikkaan kuin ojanpohja.

(Tai sitten hän juo vain viiniä! <3:llä Sieppeli)

Mutta headcanon by iYra.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Tuplateloitus Vyra&Sieppeli

Seuraava headcanon sisältää kaksi mielipidettä samasta asiasta. Varoitan jo nyt, että alempi näistä menee k-rajoitukselle K11, mutta voi järkyttää perheen pienimpiä. Pyydän laittamaan perheen pienimmät nukkumaan ja alle kouluikäisille ei ehkä muutenkaan kannata Hetaliasta kertoa.

* * *

Mielipide 1. Sieppeli

Ranska meinattiin teloittaa vallankumouksen aikana, mutta Englanti pelasti hänet viime tingassa. Ranska ei ehkä myönnä tätä, mutta hän on ikuisessa kiitollisuusvelassa naapurilleen, joka oli hänen tukenaan kun hän oli huonoimmillaan. Hän yrittää yhä korvata velkaansa tekemällä tiettyinä aamuina Englannille aamupalan.

* * *

Mielipide 2. Vyra (K11 ja KSieppeli)

Ranska kuoli Ranskan vallankumouksen aikana. Hänet teloitettiin giljotiinilla, julkisen väitteen mukaan siksi että hän olisi tukenut kuningasta, mutta oikeasti he luulivat että valtion täytyisi vaihtua myös joten he teloittivat Ranskan. Ruumis kuitenkin hävisi ennen kuin sitä ehdittiin haudata.
Antonio ja Gilbert hakivat sen turvaan. Heidän oli tarkoitus pelastaa Francis jo ennen teloitusta, mutta he eivät ehtineet ajoissa. He kuitenkin tiesivät, etteivät valtiot voineet kuolla noin vain, joten he varastivat ruumiin ja toivoivat parasta.
Se oli heille kamalaa aikaa sillä kukaan ei ollut varma selviäisikö Francis päänkatkaisusta vai olisiko se liikaa jopa valtiolle. Hän kuitenkin heräsi taas henkiin, vuosia vallankumouksen jälkeen. (mie en tiedä, miten hän kasvatti päänsä takaisin, mut hällä väliä.)

Ensimmäinen asia, jota hän kysyi oli, miten Marie Antoinettelle oli käynyt.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Pieni kilpailu - joka ei ole kilpailu

Tänään, 7.3.2012 kello 22:40 (Italianaikaa) pistän pystyyn leikkimielisen "kilpailun", josta ei voi voittaa mitään.

Tehtävänäsi on katsoa elokuvia/sarjoja/animea/tähtitaivasta ja pongata valtio.

Hetaliavaltiot harrastavat elokuviin tunkeutumista, ja heitä löytää aina välillä (kuten Planeetta 51). Oletko itse nähnyt elokuvaa, jossa joku hahmo on selvästi joku Hetalia? Vai saadaanko yhdestä elokuvasta ihan paritus, kuten Moulin Rougesta Spamanon.

Kerro ylläpitäjälle (Sieppelille!) jollain lailla, mitä olet aikojen saatossa löytänyt elokuvista ja piristä koko blogin lukijakuntaa! Kertomuksesi voi lähettää kommenttina, yksärinä (FinFanFunissa) tai vaihtoehtoisella tavalla, jonka saat keksiä itse.

"Kilpailu" jatkuu yhden viikon, jonka jälkeen pistetään kasaan iso lista leffoja ja hahmoja, eikös juu!

Mielipiteesi on arvostettavaa tavaraa. Älä turhaan pelkää kertoa sitä!

This... Is...

Kreikka on niin vaikea saada hereille, että heillä on erityiskeino saada hänet pysymään valveilla edes kokousten ajan. He yksinkertaisesti vaihtoivat herätyskellon ääneksi "This is SPARTAAAA!"

Toistaiseksi Kreikka on herännyt siihen joka kerta.

Byracanon vy head

Planeetta 51

Kapteeni Chuckin hahmo perustuu Amerikkaan.
General Grawlin hahmo elokuvassa Planeetta 51 perustuu Saksaan.

Avatar

Kun elokuva Avatar julkaistiin, Amerikka yritti valmistaa itselleen Na'vi-ruumista, mutta hänen tiedemiehensä eivät hyväksyneet tätä. Amerikka sai kuitenkin heidät lupaamaan, että kun Pandora löytyy, olisi Alfred ensimmäinen joka sinne menisi tutkimusmatkalle.

Venäjä yritti samaa kuultuaan mitä toinen suurvalta suunnitteli. Hänen tutkimuksensa ovat yhä kesken.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

ABC

Argentiina ja Brasilia ovat tyttöjä, Chile on mies.

Takataskustani tänään löytyy

Valtiot käyttävät mieluiten vaatteita, joista löytyy taskuja. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että heillä löytyy aina heille itselleen tärkeitä asioita taskusta:

Amerikka; Hampurilainen/sama monikossa
Englanti; Teepussi
Ranska; Hajuvesipullo
Suomi; Salmiakkia
Japani; Uusin Shounen Jump
Hollanti; Tupakkaa
Espanja; Tomaatti
Tanska; Legoja
Ruotsi; Ikean lyijykyniä
Sveitsi; Suklaata/linkkuveitsi/suklaalinkkuveitsi
Venäjä; Japanin tekemä origamiauringonkukka
Kanada; Vaahterasiirappia
Unkari; Paistinpannu

Kuka minä olen?

Saksa kärsi personallisuushäiriöstä WWII:sen aikana. Se oli jokseenkin samanlaista kuin Klonkun yksinkeskustelu Taru sormusten herrasta-trilogiassa.

Lopulta Amerikka otti hänet viikoksi hoitoon ja pienoisen hampurilaiskuurin jälkeen Saksan paha puoli saatiin taltutettua, eikä siitä ole sen jälkeen kuultu. Ja jos kuullaan, Amerikalla on aina hampurilaisia takataskussa.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Pustan arvoitus on ratkaistu

Se on se tyhjä tila Unkarissa. Tasankoa, mut ne kutsuu sitä pustaksi. Yli puolet Unkarista on pustaa. Unkariksi "putza".

Selitys by Vyra

Onko Pusta ruokaa?

Unkari suuttuu, jos hänen maataan sanotaan alangoksi tai tasangoksi. Se on Pustaa!

Jäämme innolla odottamaan, kertooko Vyra ikinä kuka on Pusta.

Hevosvaroitus

Koska vanhoina aikoina hevoset olivat kaikkein tärkeimpiä, ovat ne nykyään monelle valtiolle keino purkaa stressiä tai "palata menneeseen" Unkari tunnetaan hyvin siitä, että hermostuessaan todella hän satuloi itselleen hevosen ja häipyy pustalle tunneiksi vain laukkaamaan aivan kuin huomista ei olisi. Preussi, Puola ja muutamat muut rakastavat sotilasratsukoita ja he ottavat osaa paraateihin aina kuin mahdollista.
Pohjoismaat pitävät enemmän työhevosista, paitsi Tanska, joka on aina suosinut merenkäyntiä ratsastamisen sijaan.
Hollanti on kaikkein innokkain kilparatsastaja Saksan ja Englannin lisäksi, mutta yllättävä kyllä Espanja on kaikkein taitavin (mm. Espanjalainen ratsastuskoulu, espanjalaiset korkeakoululiikkeet, espanjalainen käynti... kaikki erittäin korkean ja vaativan tason kouluratsastusta)
Kuten Unkarille pusta, myös Amerikalle preeria on vieläkin avoin.

Paljon siansaksaa by Vyra

Tiesitkös~?

Valtioilla on aluieta, jotka kuuluvat heidän "anatomiaansa", mutta poliittisesti ja muutenkin ne kuuluvat jollekin toiselle.

Esim?
Corsika kuuluu Italian anatomiaan (Oliko se vasen vai oikea nänni... Sipi ei muista), mutta se on Ranskan.
Gibraltar on osa Espanjaa (Sieppeli ei vielä ole keksinyt, että mikä alue), mutta se kuuluu Englannille.

Missä menee raja?

Italialle kuuluu kaikki Roomasta ylemmäs, Romanolle kuuluu kaikki Roomasta alaspäin, mukaanlukien Sardenia ja Sisilia.

Wieniläinen aamupala

Unkarilla ja Itävallalla on vanha tapa tavata aina aamupalalla Wienissä jokaisen kuun ensimmäinen lauantai.

Vyracanon by head

Itävallalla

... On puudeli.

Headcanon by Vyra

maanantai 20. helmikuuta 2012

Sarkastisesti

Italia ei ymmärrä sarkasmia, vaikka se tanssisi alasti hänen edessään.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Alamäkeen mennään

Vaikka Kanada keksikin alamäkiluistelun, suomalaisten on pakko pärjätä siinä, koska Suomeltahan ne kaikki kummallisimmat kisat tulee. Suomelta menisi maine, jollei päihittäisi ainakin Ruotsia, Kanadasta ei ole haittaa koska kukaan ei kuitenkaan muista sen olemassaoloa.

Headcanon by Myrsis

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Sipi ei keksi otsikkoa

Kaikista Itävalta-Unkarin hallitsijoista Sisi (tai Sissi) oli Unkarille kaikkein rakkain. Hän piti nuorelle keisarinnalle seuraa ja opetti tämän pärjäämään, vaikka Unkari myöhemmin suri sitä ettei ollut pystynyt parempaan. Vastalahjaksi Sissi antoi Unkarille takaisin sen, minkä hän oli liiton myötä menettänyt ja opetti häntä olemaan nainen.
Unkari suree keisarinnaansa ja kuningatartaan vieläkin. Hän jopa valitsi ihmisnimensä tämän mukaan.
(Sissi / Elisabet oli Itavalta-Unkarin keisarinna. Hänen vaikutuksestaan Unkari sai samanvertaisen arvon kaksoismonarkkiassa ja Sissistä tuli Unkarin kuningatar
Elizabeta/ Elizaveta ovat kumpikin unkarilaisia versioita Elisabetasta)

Vyra by Headcanon

maanantai 13. helmikuuta 2012

Huonoja sukulaissuhteita

Amerikka ja Kanada saivat molemmat huonon näkönsä Ruotsilta.

Ruotsi on hirveä pahis, se on vaikuttanu kaikkien elämään ;___;

New Yorker

Englantilla oli lapsena punertavammat hiukset, kuten veljilläänkin. Sitten viikingit valloittivat hänet ja vanhetessaan hänen hiuksensa saivat värinsä Ruotsilta.

(Englanti oli jossain historian vaiheessa viikinkien vallan alla.)

torstai 9. helmikuuta 2012

Shampookin on olemassa, hei...

Saksa pesee hiuksensa oluella!

Tästä tuli mieleen

Demon barber of...

Valtioiden hiukset kasvavat vain, jos he itse haluavat. Joillakuilla, kuten Saksalla, tämä taito ei vain toimi kunnolla, siksi heidän täytyy aika-ajoin käydä parturissa ihan tahattomasti. Se johtuu siitä, että joskus pitkän aikaa sitten tätä kykyä tuli käytettyä ihan liikaa.

Headcanon by Myrsis

Vedonlyöntiä

Vuonna 2006 Suomi löi vetoa Venäjän ja Viron kanssa siitä, että hän voittaisi euroviisut. Viron kanssa ehtona oli, että häviäjä joutuisi puhumaan viikon vain voittajan kieltä. Venäjän kanssa ehtona oli, että häviäjä joutuisi tekemään voittajan lumityöt seuraavan kymmenen vuoden ajan.

Venäjällä on vielä neljä vuotta lumitöitä jäljellä!

Saksalaissauna ja italialaisnukkumista

Saksa saunoo alasti, Italia ei.

Italia nukkuu alasti, Saksa ei.

Erikoistapauksia ei lasketa mukaan.

Saksalaissauna

Saksalla on kotonaan sauna.

Siinä on käytetty löylykivinä kauniita valkoisia kiviä. Suomi jaksaa jankata Saksalle, että ne kivet ovat huonoja, mutta tieto ei mene perille.

(Valkoiset kivet eivät lämpeä niin hyvin kuin tummat ja halkeavat käytössä. Mutta ovathan ne kauniita...)

Kyllä minä välillä käyn

Monaco on täysin immuuni flirttailulle. Jotain hyötyä Ranskastakin...

Käyks sä usein tääl?

Intia flirttailee kaikille naisille. Ei sillä, että hän haluaisi heiltä mitään, vaan, että hä tuntisivat olonsa kauniiksi.

Headcanon by Vyra, mutta Sipi on samaa mieltä.

Minen sulle puhu.

Egypti ei puhu. Lainkaan.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Vaalit

Valtiot eivät itse äänestä vaaleissa. Se olisi huijausta, sillä se, jota he äänestäisivät, tulisi valituksi (Heidän valintansa on kansan valinta.) ja he haluavat jonkinlaista jännitystä elämäänsä.

Sitäpaitsi, silloin he voivat sanoa muille, etteivät he valinneet johtajiaan!

perjantai 3. helmikuuta 2012

Piilopahis Liech

Okei, fakta: Kaikki tiedämme, kuinka Liechtenstein omistaa samanlaiset hiukset kuin Sveitsi, pukeutuu kuin Sveitsi ja yrittää olla kuin Sveitsi.

Mutta miksi? Isovelisyndrooma?

OLET VÄÄRÄSSÄ! (... Taas!)

Liechtenstein odottaa sopivaa tilaisuutta, jolloin hän voi OLLA Sveitsi~! Hän tietää, että vielä joku päivä isoveli menettää otteen itsestään ja silloin hän on valmis hyökkäämään hänen tilalleen.

Pahis.

Sieppeli OY ei ota vastaan valituksia mahdollisista väärinkirjoitetuista nimistä.

torstai 2. helmikuuta 2012

The silta

Hetalia maailmassa on eräs silta. Se on puinen ja ylittää vuolaana virtaavan kosken. Keskellä sitä on yksi yksinäinen lamppu, joka valaisee sitä pimeinä hetkinä.

Silta ei kuulu kenellekkään, kukaan ei tiedä miten he sinne ikinä päätyvät jos päätyvät. Eivätkö usein löydä takaisin. Eivätkä varsinkaan koskaan ylitä sitä toiselle puolelle.

Melkein jokainen valtio on siellä kuitenkin käynyt, varsinkin huonoinpina aikoinaan. Jos joku päättää hypätä sillalta alas, he heräävät seuraavan kerran omasta sängystään.

Rooma oli rohkea ja lähti ylittämään sen. Hän ei palannut.

Ihan hyviä kavereita

Norja ja Islanti ovat yllättävän hyvissä termeissä Romanon kanssa.

tiistai 31. tammikuuta 2012

Eri kielelläkö?

Italia ja Romano puhuvat kahta ihan eri italiankieltä. He hädintuskin ymmärtäisivät toisiaan, elleivät osaisi luonnostaan kaikkia murteitaan. Mutta kun he keskustelevat yhdessä, he yleensä käyttävät Tuscanyn-murretta, sillä se on lähimpänä kirjakieltä.

Jos osaisit perusitaliaa ja kuuntelisit Venecianon murreppuhetta, saattaisit ymmärtää jotain.
Jos kuuntelisit Romanoa, et ymmärtäisi sanaakaan.

<3:llä Sieppeli, joka osaa onneksi Tuscaniaa!

torstai 26. tammikuuta 2012

You cant see meh

Kanadalla on sama "sairaus" kuin Muumien Ninnillä.

(Ninni oli pelännyt niin paljon ivallista tätiänsä, että oli muuttunut näkymättömäksi.)

Ja tämän takia Suomella ei ole vaikeuksia nähdä häntä!

Keskieuroopan normaali aamu

Keskieuroopassa normaali aamu sujuu yleensä rauhallisesti.

Aamu alkaa kuuden ja seitsemän välillä kun Ranska herää. Hän on illan/yön aikana päättänyt uuden oopperahkon laulun jota laulaa kovaäänisesti aamupalaa tehdessään.

Tämä toimita herättää joka aamu koko naapuruston. Kukaan ei satojenkaan vuosien jälkeen ole tottunut näihin herätyksiin täydellisesti ja monet heräävät joka aamu hieman närkästyneinä.

Suunnilleen silloin, kun Ranska on saanut aamupalansa tehtyä ja kaikki muut ovat jo heränneet, kyllästyy Sveitsi naapurinsa pitkälle kuuluvaan ääneen ja ampuu yhden tarkan laukauksen kotoaan länteenpäin. Naapurustossa seuraa kymmenen minuutin täydellinen hiljaisuus, jonka aikana Englanti pudistaa päätään haudutellessaan teetään.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Nokiatune

Tämä on nyt ja ikuisesti Suomen tekstiviestiääni. Hän pitää puhelinta äänellisellä kokousten aikana (ja mahdollisimman kovalla), että kaikki varmasti kuulevat soittoäänen jos joku laittaa hänelle viestiä.

Tietääkö vai eikö tiedä... Hän tietää.

Kenen luulet olevan maailman suurin stalkkeri? Ranska, Venäjä, Japani, Unkari vai ehkäpä joku omista vaihtoehdoistasi?

Olkoon kuka on, OLET VÄÄRÄSSÄ!

Hetaliamaailman suurin stalkkeri on Tiibet.
Hän tietää kaikesta kaiken, jokaisen suhdekiemuran jopa ennen kuin asianomaiset siitä tietävät. Kaiken! Kiina voi vain mennä kysymään häneltä: "Tapahtuiko eilen mitään jännää?" ja Tiibet vastaa: "Kello 20:56 Ranska varasti Englannilta suudelman." Ja sitten yksityiskohdat~...
Eikä hän edes yritä olla stalkkeri, hän vain tietää kaiken.

Lisää vaarallista ruokaa

Luulitko, että Italia saa pizzoista tai tomaateista vaarallisia? No, niistäkin, mutta hänellä on salainen ase aina valmiina: PANETTONE.

Jos hän tuo yhdenkin noista kakuista taistelukentälle, niin voitto on oikeastaan jo hänen. KUKAAN ei voi selvitä niistä!

(Panettone toimii samalla tavalla kuin suomalainen mämmi: Sinä joko rakastat sitä tai vihaat sitä. Italian ulkopuolelta tulevat ihmiset vihaavat ja italialaiset rakastavat. Täydellinen esimerkki italialaisista kakuista - jos Itävallassa on maailman parhaat, niin Italiassa on maailman kuivimmat. Punto!)

Ruoka on vaarallista

Suomi syö paljon jugurttia. Tai, söisi jos kaikki eivät yrittäisi estää häntä hankkimasta sellaista. Aina, jos hän käy kaupassa jonkun muun kanssa ja meinaa ostaa itselleen jugurttia, ottaa tämä joku toinen kyseisen ostoksen pois kärrystä kun Suomi ei enää katso. Kotona Tino sitten ihmeissään ihmettelee, että eikö hän ostanutkaan aamuksi syötävää. Muut huokaavat helpotuksesta, sillä kaikki pelkäävät Suomen jonku päivä tekevän jugurteista vaarallisia aseita ja tappavansa kaikki.

(Sieppeli pahoittelee, ei löydä selitystä jugurttipommijutulle mistään netistä... Jos joku tietää paremmin mistä on kyse, niin lähettäkää ylläpitäjälle viestiä, häntä häiritsee ettei hän voi selittää mistä tässä headcanonissa on kyse!)

tiistai 24. tammikuuta 2012

Lisää octoberfestistä

Suomea ei koskaan kutsuta näille juhlille mukaan, koska hän joisi kaikki kumoon, jos hänet haastettaisiin. Tällaista alennustilaa kukaan ei tahdo, joten Suomea ei kutsuta mukaan ennen kuin pakon edessä.

* * *

^- Suomi menee sinne enyhoo.

Headcanonit by Myrsis ja Sieppeli (koska jälkimmäinen ei osaa pitää näppejään erossa)

Söpöä

Romano on oikeasti yksi suloisimmista valtioista, mutta hän ei pidä siitä. Hän voi olla ylitsepursuavan suloinen silloin, kun hän jaksaa, mistä Espanja on hyvin iloinen. Yleensä italiapuolisko tosin menee ja jättää söpöilemättä Antonion läsnäollessa, joten hänen on pakko söpöillä joskus. Sen hän tekee pimeässä komerossa lukkojen takana peilin edessä, koska pelkää unohtavansa miten olla suloinen.

Headcanon by Myrsis

Kaunis

Kaikista Aasian ulkopuolisista maista Taiwan on läheinen vain Portugalille. He ovat tavallaan ystäviä, tavallaan perhettä, vaikka Portugali ei koskaan valloittanut tai edes vierailut saarivaltion alueella.
Kaikki johtuu siitä, että hän antoi Taiwanille nimen "Formosa", Kaunis, vain yhden pienen tapaamisen jälkeen.

(FORMOSA ON SE PAHISPAIKKA MIS ON SE PAHISÄMMÄ JOKA PITI TUHOTA SEITTEMÄN KERTAA PIRATES OF THE CARIBBEANIN VIDEOPELISSÄ! Se on paaaaaaha paikka! <3:llä Sipi)

Headcanon by Vyra

maanantai 23. tammikuuta 2012

Ensi kerran kun sinut kohtasin!

Valtiot tietävät aina milloin joku heidänlaisensa on heidän rajojensa sisällä. Se tuntuu tiettynä lievänä kipuna, paineena kehossa tai vaivaana ajatuksena jossain mielen perukoilla. He myös tulevat kipeäksi jouduttuaan olemaan liian kauan pois omalta maaltaan.

(PSSST: Oiva tilaisuus mainostaa! Lue tämä ficci.

Tämä ja allaolevat headcanonit by tuon ficin kirjoittaja.

Sieppeli ei pääse nukkumaan

Valtiot käyttävät ihmisnimiään vain ollessaan julkisilla paikoilla ja sadakseen passin & muut sosiaaliset oikeudet. Keskenään he käyttävät valtionimiä ja ihmisnimiä vain niistä jotka ovat kaikkein läheisimpiä.

Seuraavan on parempi olla viimeinen...

Uno piccolino regalo

Koska on erittäin vaikea antaa lahjaa jollekin, jonka on tuntenut jo satoja vuosia, valtioille on tullut tapa antaa aina syntymäpäivä/juhla/joulu/mitä lie lahjoiksi vain asioita, jotka ovat heidän maastaan. Esim, Hollanti antaa usein tulppaaneja, Unkari paprikoita, Belgia suklaata... jotain minkä voi syödä tai pitää hetken esillä. Joskus he toki lahjoittavat jotain muutakin, siksi kaikilla Pohjoismailla on Nokian puhelimet.

SIELLÄ MAINITAAN HOLLANTI. Kyllä, tämäkään headcanon ei ole Sieppelin. Vieläköhän tältä ladyltä tulee lisää, vai päästetääkö Sipi nukkumaan?

Mahtava päiväkirjani!

Jokainen valtio välttelee mieluusti historiankirjojen lukemista ja historiallisten elokuvien/dokumenttien katsomista. Niistä tulee vain pahoja muistoja ja usein he myös pettyvät kun asioita ei kerrota niin kuin he muistavat ne.
Ja historiankirjat... ovat aivan kuin lukisi toisen päiväkirjaa...

Edelleen saman naisen canoni

Haista Hollanti

Hollanti ja Ranska tappelevat keskenään siitä, mitä kieltä Belgian pitäisi puhua. Kun Belgia saa tarpeekseen, hän alkaa puhua saksaa.

(Belgian viralliset kielet ovat ranska ja flaami/hollanti, mutta saksa on virallinen vähemmistökieli)

Ihan tosi, etkö jo arvaa kenen tämä headcanon on?

Alla alhaalla

Australiaa nimitettiin joskus "Down Under":ksi, mistä hän ei pitänyt... Nimittely loppui kun hän lähetti kaikille oman version maailmankartasta (toisin sanoen käännetyn kartan, jossa luki isolla "Kuka on nyt Down Under?"

Nykyään hän ei oikeastaan välitä, jos joku vielä käyttäisikin tuota nimeä.

Headcanon by, you quest it, VYRAppa

Käsiase

Romanolla on aina pieni käsiase mukanaan. Hän pitää sen visusti piilossa eikä käytä sitä koskaan, mutta se on silti mukana.
Siinä on enää vain yksi luoti sisällä. Romano ei ole koskaan ladannut sitä uudelleen ensimmäisen kerran jälkeen.

Headcanon by VYYYYYRAAAAAA

Oma on ongelmasi

Jos Espanja ei ole kotona, kun Romano tahtoo vierailla, Etelä-Italia yksinkertaisesti avaa oven, syö jääkaapin tyhjäksi, lukee lehdet jne. Lähtiessään hän myös tyhjentää Espanjan kolikkopurkin ihan vain sen takia, että miehen sitäisi opetella lukitsemaan ovensa.

(Espanja tietää tämän. Hän jättää kolikot tarkoituksella)

Headcanon by Vyra!

Pika! matkustamista

Valtiot voivat tarvittaessa siirtyä paikasta toiseen muutamissa sekunneissa. Teoriassa ihan minne vain, mutta yleensä he käyttävät tätä vain oman maansa sisällä tai palatessaan sinne. Rajan yli mentäessä he yleensä pyytävät luvan, mutta ystävät ja perheet (esim. Pohjoismaat) ovat sopineet keskenään ettei heidän tarvitse joka kerta erikseen pyytää lupaa. Kohteliaisuudesta valtiot myös aina ilmaantuvat vain omiin suurlähetystöihinsä tai muihin (koska olisi ärsyttävää, jos porukka vain ilmaantuisi tyhjästä taloosi...)
Jotkut kuitenkin suosivat enemmän perinteisiä kulkuneuvoja, koska siirtyminen on usein väsyttävää ja useimmat vain yksinkertaisesti pitävät matkustamisesta enemmän. Saksa esimerkiksi ei edes tiedä osaavansa siirtyä paikasta toiseen, mutta Italia kutsuu tätä "nation-hop":ksi ja tekee sitä myös paljon.

Headcanon by Vyra.

Arvostelen kaikkia!

Englanti on yksi tiukimmista kriitikoista ikinä. Hän arvostelee jokaisen elokuvan, jonka vain saa käsiinsä ja antaa yleensä murska-arvosteluja Amerikalle ja Rankalle. Vain koska se on kivaa~!

Voita

Romano pitää kummallisella tavalla voista. Kerran hän Suomen luona käydessään joutui taistelemaan, ettei hän söisi Oivariinirasiallista lusikalla.

(Italialainen voi on PAHAA. Punto.)

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Italian turmalaiva

Pohjois-Italiassa tapahtunut laivan uppoaminen aiheutti Venecianolle suurimman raivokohtauksen vuosikymmeniin. Kukaan ei tiennyt miten hänet saisi rauhoittumaan, mutta lopulta kahden tunnin kiroilemisen, ihmisille soittelun ja tavaroiden paiskomisen jälkeen Itävalta tilasi hänelle pizzan.

Nukkuu, nukkuu, pikku Ita nukkuu~

Italia ei oikeasti nuku niin paljon kokouksissa/julkisilla paikoilla kuin väitetään. Hän nukkuu oikeasti todella vähän, illasta hän ei kävisi nukkumaan ellei Saksa kävisi.

Romano taas on se, joka oikeasti nukkuu kokoajan.

Huomautus

Viimeiset kolme headcanonia, Taistelijanaisia 1, 2 ja Veljekset kuin ilvekset, ovat Vyralta. Unohdin mainita, enkä jaksa muokata!

~Sieppeli <3

Veljekset kuin ilvekset

Silloin kun Feli ja Romano nukkuvat samassa paikassa, Feli aina herättää hänet. Ei mitään väliä, missä he ovat, mitä heidän pitäisi tehdä tai milloin herätyskello on soimassa. Romano herää aina veljensä takia... Jopa sillon kun Feli ei yritä herättää (yleensä hän kuitenkin tekee sen enemmän tai vähemmän tahallaan...)

Feli ja Romano eivät kestä olla pitkään erossa toisistaan ja he yrittävät tehdä niin paljon asioita kahdestaan kuin vain on mahdollista. Vaikka Romano olisi kuinka äkäinen tai he kumpikin olisivat rakkaitensa luona (GerIta & Spamano <3) heidän täytyy nähdä toisensa ainakin kerran viikossa. veljeksinä he ovat paljon läheisempi kuin kukaan muu tietää ja he luottavat toisiinsa täysin. mutta oikea syy heidän halulleen olla yhdessä on pelko. He kumpikin pelkäävät, että jonain päivänä toisen pitäisi kadota ja vain yksi Italia jäisi. he pelkäävät menettävänsä toisensa, joten niin kauan kuin he ovat kahdestaan he tietävät ettei sitä tapahdu.

Taistelijanaisia osa 2.

Unkari otti kerran sydämenasiakseen opettaa kaikki naispuoliset valtiot paistinpannutappelun saloihin. Reippaan kolmen kuukauden treenaamisen jälkeen he kaikki osasivat unkarilaisen tyylin eikä kukaan nähnyt Preussia seuraavaan puoleen vuoteen

Taistelijanaisia

Taiwan on kaikkein paras aseettomassa taistelussa ja hän osaa lähes niitä kaikkia sekoittaen toisinaan liikkeitä toisiinsa saadakseen aivan oman persoonallisen tyylinsä. Hän ei myöskään kestä veren näkemistä, joten siksi aseettomat lajit sopivat hänelle mainiosti. Niin kauan kuin tappelu on reilu, hän voittaa sen.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Kung fu US

Kun Kung fu Panda tuli teattereihin, Englanti alkoi yllättäen kutsua Amerikkaa "Po":ksi. Hän ei ikinä ymmärtänyt sen olevan vihjailua siitä, että hän oli Englannin mielestä lihava.

Kalevala

Suomi pystyy laulamaan koko Kalevalan ulkomuistista. Opetteluvaihe oli pitkä ja tuskallinen, mutta hänellä oli niin aikaa, halua kuin sisuakin sen toteuttamiseen!

maanantai 16. tammikuuta 2012

Ovatvai?

Amerikka ja Preussi on tosi hyvät kaverit, vaikka sitä ei heti uskoiskaan.

Headcanon by Vinzup

lauantai 14. tammikuuta 2012

Kielistä osa en tiedä enää

Koska valtiot osaavat joka tapauksessa kaikkia yleisempiä kieliä, heillä on muutamia kohteliaisuus tapoja. Toista valtiota on aina kohteliasta tervehtiä hänen omalla kielellään ja tavallaan, kokousten paperit kirjoitetaan aina isäntämaan kielellä (koska hän joutuisi muuten tekemään kamalan työn kääntäessään kaiken) tai vaihtoehtoisesti kielellä, jonka hän valitsee. Toisten maiden ministereille/presidentille/kuningasperheelle/mille lie kirjoittaessa tai puhuessa käytetään aina kohteliaisuudesta sitä kieltä, jota he puhuvat äidinkielenä. Jos joku valtio ei osaa jotain kieltä, silloin yleensä käytetään sanomattomasta sopimuksesta englantia, ranskaa tai latinaa.

Headcanon by Vyra

perjantai 13. tammikuuta 2012

Kaikki pötköön!

Paras tapa saada Hollanti suuttumaan, on kutsua häntä saksalaiseksi.

* * *

Paras tapa saada Suomi suuttumaan, on kutsua häntä venäläiseksi.

* * *

ranska tietää kaiken taiteesta, jopa italialaisesta, koska pariisi oli taidemaalareiden asumus. Itävalta luulee tietävänsä kaiken musiikista, muttei oikeasti tiedä.

* * *

Saksan anniskelurajan (16) on oikeasti asettanut Preussi.

* * *

Kun uusi tomaattisato on kypsynyt ja valmis poimittavaksi, Espanja pitää huolen että parhaimmat ja ensimmäiset annetaan Romanolle.

* * *

Hollanti ja Saksa kuittailevat toisilleen toistensa ajotaidoista koko ajan.

* * *

Romano VIHAA pyöräilijöitä.

* * *

Belgia pystyy juomaan kenet vain pöydänalle. Hän on sentään maa, jossa tuotetaan yli 800:taa eri olutmerkkiä.

* * *

Jos valtioon tuodaan uskonto, sitä levittävä valtio joutuu alistamaan uhrinsa ja kaatamaan tämän päälle pisaroita ehtoollisviinistä tms uskontokunnasta riippuen sitä missä lähetystyö kulloinkin liikkuu.

(Sieppeli huomauttaa: Ei siitä kyllä saanut järkevän kuuloista pyhällä vedelläkään. Mitäs jos uskonnossa ei pidetä vettä pyhänä?)

* * *

Kaikilla, joka ikisellä valtiolla, on hämäriä muistoja jostain turvallisesta ja lämpimästä, kuiskaavasta äänestä tai pienestä suukosta otsalle, tuutulaulusta... mutta kukaan heistä ei voi muistaa mistä se tulee. Lopulta he käsittivät, sen olevan muisto Äiti Maasta. Kukaan ei puhu siitä, mutta kaikki tietävät sen.

* * *

Oktoberfest: kaikki kutsutaan. Tanska, Saksa, Preussi, Iggy, Hollanti, Belgia ja Suomi osallistuvat joka vuosi.

* * *

^- Kaikki tietävät juominkien menevän silloin yli, kun Saksa tai Preussi pistää dirdnlin päälleen.

* * *

Maailmankokoukset ovat oikeasti vain isoja tapahtumia, joiden tarkoitus on enemmänkin vaihtaa kuulumisia kuin tehdä päätöksiä. siksi ne yleensä myös menevät sivuraiteille. Ne pidetään kerran vuodessa, aina eri paikassa kuin viimeksi, ja ne kestävät noin kolmesta päivästä kahteen viikkoon riippuen mitä tapahtuu. yksi kokouksista (Berliinissä pidetty) ei ole virallisesti vieläkään päättynyt, koska muutaman tapahtuman seurauksena Saksa ei ollut enää kunnossa julistamaan sitä päättyneeksi... YK, EU Nato yms. kokoukset ovat sitten oikeille asioille.

* * *

Valtiot muuten tietävät, milloin heistä kirjoitetaan fikkejä. Kaikki, mitä heistä kirjoitetaan, tapahtuu heille jossakin vaiheessa oikeasti, yleensä unissa, välillä "oikeassa elämässä". He heräävät toki kuolleista, mutta se on heistä hyvin.. inhottavaa, kuten myös mahdolliset seksuaaliset kanssakäymiset ties keiden kanssa sekä jatkuva haavojen ja traumojen parantelu.

* * *

Valtiot tietävät fikit. He lukevat niitä joskus huvikseen ja nauravat koska ne eivät ole aina ihan niin kuin pitäisi.

* * *

Francis rakastaa laulaa "c'est moi":ta laittaessaan ruokaa ja aina kun Iggy on lähettyvillä.

* * *

Unkari on BFT:n kunniajäsen.

* * *

Myrsis ja Vyra ovat mahdottomia.

* * *

Headcanons by Sieppeli, Myrsis ja Vyra (Sieppeli vain tunki omia ajatuksiaan väleihin!)

Parransänki

Vaikka Englanti vihaisikin Ranskaa, hän silti rakastaa hänen partaansa, sillä hänelle ei sellaista kasva.

Ja onhan Ranskan parransänki aika hot <3

(Meneekö kaikki kulmakarvoihin? Kuka tietää, kun tämä headcanon is by Myrsis)

Ensin (Englannilla)

Ensin oli FrUk.
Sitten parin vuoden juttu oli UKSpain.
Näissä väleissä saattoi olla jotain pieniä suhteita.
FrUk tuli takaisin.
Mutta sitten Amerikka kasvoi isoksi ja USUK alkoi.

Parituksista näin yleisesti~

Parituksena Spamano/SpainRomano/RomaSpain on seksuaalisesti aktiivisin. Heidän suhteensa perustuu pääasiassa himolle. He saavat toisensa käyntiin ihan missä tilanteessa vain ja ihan mistä vain, jos vain tahtovat.

SuFin/FinSu taas on huomattavasti rauhallisempi pariskunta. He ovat kuin vanha aviopari, jotka oikeastaan pärjäisivät vaikka ilman toisiaan.

Ja oli kyseessä sitten FrUk tai USUK, nämä suhteet perustuvat rakkaudelle, toisen puolustamiselle ja sanaharkkailulle jommankumman kaksikon välillä.

Myrsiltä

kun demokraattisella/diktatuurivaltiolla on vaalit/vallan vaihto, joutuu valtio kärsimään henkisiä ja fyysisiä tuskia. silloin heistä saattaa tuntua, että he ovat kuin skitsofreenikkoja, koska he kuulevat ääniä päässään kansalaistensa valitessaan puoltaan. myöskin vähän aikaa vaalien jälkeen he saattavat sairastua/kokea olevansa kipeitä, mutta se tasoittuu kun uusi hallitus on kunnossa. belgia on tässä poikkeus, hänhän pärjäsi pitkään ilman hallitusta.

(Sieppeli pyytää tässä tilanteessa anteeksi, hän ei jaksanut ruvate muokkaanmaan oikeinkirjoitusvihreitä.)

Vyralta

Norjalla, Hollannilla ja Preussilla ei ole mitään ongelmaa tunnistaa Kanadaa tai sekoittaa häntä Amerikkaan. Myös Ranska ja Amerikka näkevät kanadalaisen helposti (eri asia, huomioivatko...). Joskin Norja kutsuu häntä sinnikkäästi nimellä Vinland

Norjalaiset viikingit löysivät ja nimesivät Kanadan Vinlandiksi ja siksi Norja ajattelee häntä kuten sukulaista.
Hollanti on vieläkin kiitollisuudenvelassa toisen maailmansodan ajalta ja lahjoittaa joka vuosi Kanadalle kimpun parhaita tulpaanejaan.
Preussi on vain erittäin imarreltu New Prussian kylästä.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Assasin's Creed

Espanja, Preussi ja Ranska ovat hulluna AC:hen. He haluaisivat viettää aikaa juoksentelemassa Rooman kaduilla/katoilla, mutta Romano ei tätä hyväksy.

Veneciano antaisi heidän kyllä leikkiä.

Vaikka

Jokainen valtio osaa englantia melkein luonnostaan, jokaisella erottuu silti aksentti hyvin vahvana. Kukaan ei pysty puhumaan täydellisellä britti-, tai jenkkiaksentilla, ellei satu olemaan englantia jo valmiiksi puhuva valtio.

Kaikilla muille kielillä on sama ongelma.

Esimerksiksi: Suomi puhuu kyllä englantia, mutta puhtaalla suomalaisaksentilla. Sama ruotsinkielessä.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Aina laulain työtäs tee

Moldova ja Romania laulavat aina matkustaessaan Dragostea din tei:niä.

Headcanon by Vyra

Minä asun...

Hollanti asuu tuulimyllyssä
Norja asuu majakassa
Ruotsi asuu Ikeassa (Ja pystyy teleporttaamaan jokaisen Ikean välillä)
Suomi asuu kesämökillä
Egypti asuu punkkerissa
Kanada asuu metsästysmajassa
Sveitsillä on kaksi kotia, vuoristomökki ja hieno, nykyaikane kaupunkiasunto
Amerikka asuu pilvenpiirtäjän kellarissa (Hän pelkää korkeita paikkoja)
Kreikalla ei ole asuntoa, hän nukkuu aina taivasalla

Headcanonit by Sieppeli, Vyra, Myrsis

Suhdesotkuja

Unkarilla ja Kanadalla oli suhde, mutta se tajusivat pärjäävänsä paremmin kavereina.

Hama Tamago

... On rodultaan suomenpystykorva.

Kokoustapa

Amerikka kysyy jokaisen kokouksen alussa aloittavan kysymyksen:

"Parisuhdetilanteet?"

Jokaisen valtion velvollisuus on vastata rehellisesti, oli tilanne sitten miellyttävä, epämiellyttävä, Ranska, sallittu tai sallimaton.

Suomi vastaa nykyään: "6-1", Ranska kertoo jokaisen suhteensa sitten viime kokouksen, Italia odottaa että hän on toiseksi viimeinen puhuja ja huudahtaa: "Pastaa~! Ja makkaraa!", jolloin Saksa yleensä lähtee viemään kokousta eteenpäin.

Jos...

Jos Italia ei heiluta käsiään puhuessaan, hänen kätensä räjähtävät.

Jos Englanti ei kommentoi joka väliin jotain, hänen aivonsa lakkaavat toimimasta.

Puupää

Suomi on mahdottoman jääräpäinen.

Eli siis suomeksi, jos hän päättää mennä läpi harmaan kiven, niin hänhän menee. Jos hän päättää, että hän kävelee kotoaan Ruotsin luokse vesisateessa ilman sateenvarjoa tai muita suojia, hänhän kävelee, vaikka ohikulkijat tarjoaisivatkin hänelle sateenvarjoa.

Lemmikeistä taas

Chilellä on pingviini! Hänellä on vaikeuksia saada se lopettamaan hiekansyöntiä.

(Chile ei ole vielä virallinen hahmo)

Samaan aikaan Jugoslaviassa

Entisen Jugoslavian alueet (Ym. Slovenia) löytävät aina syyn juoda ulkona, satoi ulkona vettä, lunta, räntää, rakeita, lihapullia, venäläisiä tai ihan mitä tahansa.

Taas lunta sataa~.

Italia pelkää ja rakastaa lumisadetta samaan aikaan. Hän ei tiedä miten käyttäytyä kun lunta alkaa yllättäen tulla taivaalta, joten hän yleensä jää katselemaan lumisadetta sateenvarjon suojista.

Ruotsin mineistä

Sealand ja Ladonia kilpailevat Ruotsi huomiosta. Sealand johtaa, sillä Ladonia kyllästyy yleensä koko touhuun.

Lemmikki

Slovenialla on lemmikkilohikäärme. Hän pelasti sen Kreikalta (Joka yhä väittää tappaneensa sen).
Tämä lohikäärme on ison koiran kokoinen ja hirveän ujo - kiitos siitä Kreikalle! - ja se pelkää eniten Flying mint bunnya.

(Slovenian pääkaupungin Ljubljanan tunnus on vihreä lohikäärme, jonka eräs kreikkalainen tarusankari tappoi.)

(Slovenia ei ole vielä virallinen hahmo)